Ihana, kamala vartaloni

Mä rakastan mun vatsaa todella paljon. Mun mielestä vauvamaha on vaan kaunein asia mitä on ja myös luonnollinen asia. On hienoa seurata sitä, kuinka vatsa viikko viikolta kasvaa isommaksi ja vauva sen sisällä vahvistuu ja kasvaa. Nämä asiat saavat raskauden tuntumaan oikeasti elämän parhaalta ajalta, mikä välillä on vaikeaa kaikkien kipujen ja pahoinvointien keskellä.

Mutta jotenkin mun on tosi vaikeaa hyväksyä muita kropassani tapahtuvia muutoksia. Rintoihin tuli heti aluksi raskausarpia, joita on todella paljon. Samoin nyt myös reisiin on alkanut ilmestymään raskausarpia. Yritän kantaa niitä ylpeydellä, mutta se ei ole helppoa... Yritän ajatella, että ne ovat merkkejä siitä että olen elämässä tehnyt ja saavuttanut jotain todella hienoa ja arvokasta. 

Toinen, mikä on mielestäni todella ahdistavaa on vieraiden ihmisten katseet. Faktahan on se, että näytän todella nuorelta. Tästä johtuen saan päivittäin osakseni katseita, kun ihmiset katsovat sellaisella "jahas tuleva teiniäiti" -ilmeellä. Tiedän näyttäväni todella nuorelta, mutta totuushan on se, että täytän kuitenkin pian 20 vuotta. Toisaalta, yritän ajatella sitäkin asiaa positiivisesti, mutta välillä se on hankalaa. Haluaisin kuitenkin, että minuun suhtauduttaisiin kuin ikäiseeni, eikä kuin lapseen. 

Tulipa sekava teksti, mutta toivottavasti joku sai ajatuksistani kiinni.

Onnellisuus

Tänään on ollut tosi erikoinen päivä. Aamulla mulla oli ihan hirvee olo ja migreenikin pukkas, mutta silti musta on tuntunut tänään siltä että oon todella onnellinen. Tänään ei oo tapahtunut mitään, oon ollut koko päivän vaan yksin ja nukkunut ja siivoillut, sekä tehnyt ruokaa. En oo nähnyt ketään, enkä oo tainnut edes puhua tänään juuri mitään. Silti mulla on ollut jotenkin tosi hyvä olo. Kummallista.

Vaikeinta mulle on varmaan pitää se onnellinen olo. Jostakin kumpuaa aina joku asia mitä stressata ja mikä ahdistaa. Miten pitää olo hyvänä? Tänään huomasin, että se että yksinkertaisesti meikkaan ja panostan ulkonäköön ja teen jotain enkä vain jumitu paikalleni tekee hyvän olon.

Toisaalta, tämä Minskiksi kutsuttu pieni ihme mahassani tekee myös minut älyttömän onnelliseksi. Se, että joka ikinen päivä tunnen liikkeitä ja opin jo nyt tuntemaan lastani. Olen esimerkiksi huomannut, että tiettyyn musiikkiin Minski reagoi tietyllä tavalla. Ja sen, että tuntuu että se "vastaa" minulle potkimalla kun juttelen hänelle. Se tekee minut äärimmäisen onnelliseksi.

Onni on vaikea asia.

Rakkauskamera

Eli nyt lupaan aktivoitua tämän blogin suhteen, kun sain vihdoin ja viimein ostettua kameran. Oon haaveillut kamerasta niiiiin kauan ja nyt mä sen sain! Kyseessä on siis Olympus PEN mini E-PM1, jonka löysin yhdeltä facebook kirppikseltä käytettynä. Tämä on aivan ihana, rakastanrakastan. <3 Joten tulevaisuudessa täällä tullaan näkemään huomattavasti enemmän postauksia ja laadukkaampia kuvia, kun tähän asti.

Ja nyt, saatte esittää jos haluatte jotain postaus ehdotuksia! :) Ainakin ripakopallinen käsityö juttuja on tulossa ja vauvan ja mun kuulumisia. Sit asunnon esittelyä jossain vaiheessa, jahka saan kämpän itseäni miellyttävään kuntoon.

RV 24

Painon nousu: +6,5kg

Muut arvot: Verenpaine. 99/59, hemoglobiini: 114 SF-mitta: 21

Muutokset vartalossa: Rinnoissa ja reisien sivuilla raskausarpia. Maha kasvanut huomattavasti ja muutenkn huomaan että olen leventynyt paljon. Tissit turvoksissa ja tuntuu turpoavan kokoajan vain lisää.

Oireet: Pahoinvointi painottuu lähinnä aamuihin ja iltoihin. Selkä tosi kipeä ja välillä hankaloittaa liikkumista. Jos liikkuu päivän aikana runsaasti niin illalla se kostautuu supistuksina.

Mielihalut: Sweet chili poppikset. <3

Mieliala: Väsynyt ja viimeaikoina ollut myös todella ärtynyt.

Odotan: Sitä että saan vauvan syliin. <3

VIikot on vierinyt aika moista vauhtia ja postauksien tekeminen on jäänyt, kun tässä on ollut niin paljon kaikkea mutta piti jonkinlainen päivitys tehdä. En tajua miten aika on juossut näin nopeasti! Tuntuu, että juuri äskettäinhän mä vasta sen raskaustestin tein ja nyt ollaan jo reippaasti yli puolen välin. Jännittäviä aikoja!

Mihin blogini oikeastaan painottuu?

Anteeksi pieni hiljaiselo. Olen tehnyt tässä muuttoa (joka edelleen kesken) ja muutenkin ollut ihan hirveää kiirettä joka paikkaan, niin en ole kerennyt postailemaan. Annettakoon tämä anteeksi. Mulla on ihan hirveästi kyllä kaikkia aiheita mistä postata, joten jossain vaiheessa kun kerkeän näpyttelemään niin tulee kunnon ryöppy postauksia! :)

Mutta tälläisen pienen tauon jälkeen haluankin höpöttää siitä, että mihin haluan blogini oikeastaan painottuvan ja mihin se tulee raskauden lisäksi painottumaan. En siis halua tästä täysin raskaus- ja lapsiaiheista blogia, vaan enemmänkin life style -tyylistä.

Mitä tähän life styleen sitten tulee kuulumaan? No ensinäkin rakastan käsitöitä, joten niitä tulen aivan varmasti täällä esittelemään. Sitten ihan vain yleisiä avautumispostauksia, koska tykkään kirjoittaa mielipide kirjoituksia ja en oikein muutakaan kanavaa niille keksi. Enkä halua niitä varten omaa blogiakaan perustaa. Haluan kirjoittaa tähän blogiin kaiken mitä haluan blogiini kirjoittaa, vaikka tästä tulisikin sekava blogi. Mutta ainahan voitte skipata kirjoitukset jotka ei kiinnosta :).

Mutta ei mulla sen erikoisempaa! Postaus toiveita saa ehdottaa, jos haluaa. Yritän taas joku päivä keretä kirjoittelemaan jonkun luonnoksissa olevan idean valmiiksi.

10 faktaa

1. En omista kameraa ollenkaan ja joudunkin joko käyttämään vanhoja kuvia blogissani tai ottamaan kännykällä (samsung trend plus). Tarkoituksena olisi kuitenkin ostaa jossain vaiheessa kamera, että pääsee aloittamaan kunnolla tämän blogaamis harrastuksen.

2. En tykkää suklaasta. En ole ikinä tykännyt, hyhhyi. Ennemmin syön salmiakkia ja lakritsia jotka ovatkin suurta herkkuani.

3. En oikeastaan pidä hirveästi myöskään mistään makeasta, vaan syön ennemmin kaikkea suolaista. Käytänkin suolaa ruoassa ja paljon... Kaverit ja kaikki kanssani ruokailleet ihmettelevät aina suolan käyttöäni, joka on ihan järjetöntä. Pitäisi vähentää, mutta suola on niin hyvää.

4. En ole erityisen sosiaalinen ihminen. Viihdyn hyvin yksin ja en omaa laajaa kaveripiiriä, koska en yleensä jaksa tehdä itse aloitetta ihmsiin tutustumisessa vaan odotan, että ihmiset tutustuvat minuun jos vaikutan heistä mielenkiintoiselta ihmiseltä. Menen myöskin uusien ihmisten kanssa todella helposti lukkoon ja saatan vaikuttaa ujolta tai kylmältä ihmiseltä.

5. Suurin haaveeni on päästä vielä joskus tulevaisuudessa muutamaksi viikoksi reilaamaan ympäri eurooppaa. Rakastan sitä, että saan mennä paikasta toiseen ilman varsinaista määränpäätä. Silloin tunnen oikeasti eläväni. Reissusta kotiutuminen on yleensä myös mahtava tunne, kun saa vaan kaatua sänkyyn.

6. Minulla on hyvin vaihteleva musiikkimaku. Toisinaan kuuntelen pelkkää suomiräppiä ja toisinaan taas jotain ihan muuta. Tykkään vähän kaikesta laidasta laitaan. Tämän hetken ehdoton rakkaus on red hot chili peppers, jota olenkin kuunnellut viimeisen kuukauden aikana paljon.

7. Olen toisinaan aika poikamainen. En läheskään aina jaksa meikata tai laittaa hiuksia vaan voin ihan hyvin lähteä mihin vain ilman meikkiä ja hiukset ponnarilla. Käytän myös toisinaan todella löysiä farkkuja, koska ne vaan on mukavat päällä. Toisinaan kuitenkin osaan olla oikea neiti ja ottaa aikani laittautumiselle.

8. Olen yleisesti ottaen ainakin tuttujen seurassa todella suorasanainen ja siksi saatankin sanoa jotain turhan roisisti ja loukata ihmisiä, vaikka se ei olisi tarkoitukseni. Joskus myös sanon ennenkuin ajattelen pidemmälle ja möläytän suustani jotain sellaista mitä ei todellakaan sillä hetkellä olisi pitänyt sanoa.

9. Rakastan tatuointeja ja haaveissa olisikin tatuoida ainakin vasen käsi ja vaikka ja mitä muuta. Ihan järkyttävä määrä suunnitelmia, saa nähdä vain toteutuuko niistä puoletkaan. Tatuoinnitkaan eivät ole mikään halpa harrastus.

10. Olen todella aikaansaamaton ihminen ja saatan helposti vain jäädä istuskelemaan moneksi tunniksi. Olen yleensä tämän takia myöhässä aina joka paikasta ja en kykene tekemään montaa asiaa yhden päivän aikana. Tämä ärsyttää itseänikin aivan suunnattoman paljon ja siksi yritän mahdollisimman paljon muuttaa tätä piirrettä itsessäni.

"Raskaana oleva nainen hehkuu"

Raskauden myötä riesakseni saapui myös se, että naamani räjähti. Nyt tämä on jo hieman parempi mitä se oli, mutta ei tätä vieläkään miksikään hyväksi voi sanoa. Otsani ja leukani on ihan täynnä finnejä ja myös poskiin on muutama eksynyt. Tämän lisäksi naamani hehkuu kirkkaan punaisena. Äidiltäni saan melkein joka kerta kun näemme kuulla tästä asiasta, että naamani on täynnä näppyjä ja voi herran jestas missä kunnossa tämä minun ihoni onkaan.. Niimpä niin, tiedostan asian kyllä ja se ärsyttää minua erittäin paljon. Olen kuitenkin aina ollut ylpeä puhtaasta ja hyvä kuntoisesta ihostani. Eipä ole aihetta olla enää.

Onko kenelläkään ratkaisua tähän iho ongelmaan? Kaikki mahdolliset kasvonaamiot, naaman aamuin illoin peseminen, rasvaaminen, kasvoveden käyttö (joka muuten aiheutti vain sen että seuraavana aamuna naamani oli kirkkaan punainen) sun muut on testattu. Enkä tiedä auttaako tähän oikeasti mikään, kun kuitenkin kyse on mitä ilmeisimmin hormonaalisesta ongelmasta?

RV15

Kuva viikoilla 14+4

Painon nousu: +1,6kg

Muutokset vartalossa: Selkeästi huomaan jo mahan kasvaneen ja rinnat ovat valtavat verrattuna entiseen. Huomaan myös leventyneeni muutenkin.

Oireet: Luulin jo pahoinvoinnin loppuneen, mutta koko viikon olen joutunut vähintään kerran oksentamaan joka päivä. Myös hirveä huimaus on tullut ystäväkseni ja meinaan pyörtyillä kokoajan.

Mieliala: Ihan hyvä, vaikka huomaan hormoonien hyrräävän välillä ja saavani hirveitä raivokohtauksia jostakin täysin turhasta asiasta. Yleensä ymmärrän sen itsekkin että raivoan turhasta, mutta en silti pysty lopettamaan sitä.

Tuntuu oudolta, että enää 5 viikkoa niin ollaan puolivälissä. Justiinhan mä vasta plussasin ja pian on enää toiset saman verran jäljellä mitä tähän mennessä on raskaana oltu. Kummallista ja omalla tavallaan myös pelottavaa, koska olen onnistunut kehittämään ihan järkyttävän synnytyspelon.

Olen myös tämän viikon nukkunut todella huonosti. En saa nukuttua, vaikka olen aivan rättipoikkipuhki. Ennen nukuin helposti 12h yöunia, mutta toissa yönä nukuin 4h ilman, että kello edes herätti ja viime yönä heräsin 6h unien jälkeen ensimmäisen kerran. Outoa! Toivottavasti tämä tästä tasaantuu. Vaikkakin minulla on kyllä sellainen olo, että elimistö valmistelee tulevaan vauva arkeen tällä heräilyllä ja muulla. Eli toisaalta ehkä tämä on ihan hyvä asia?

Ärsyttää

"Kai ymmärrät, että sun nuoruus on ohi ja tästä lähin sun elämä pyörii lapsen ympärillä?"

"Ymmärrätkö kuinka iso vastuu lapsesta on?"

"Voi sua, kun sun nuoruus on nyt ohi..."

"Mitenköhän sä tuut pärjäämään niin ison vastuun kanssa"

"Sä oot niin nuori ja sulla olis ollu vielä nuoruutta jäljellä."

"Ymmärrätkö kuinka raskasta lapsen kanssa on?"

"Sitten et voikkaan enää lähteä tosta noin vain viihteelle, hehheh."

"Lapsen kanssa on sitten oltava kokoajan."

Koen ihan valtavaa ärsytystä kuullessani yhdenkin noista lauseista, joten päätin kirjoittaa avautumisen tänne blogiin aiheesta. Vaikka jokainen kommentoija varmasti toivottavasti tarkoittaa vaan hyvää, mutta silti. Ärsyttää.

Aloitetaan vaikka noista kommenteista, jotka liittyy siihen että nuoruus on ohi ja nuoruutta olisi vielä jäljellä ja päivittelystä kuinka nuorena minusta tulee äiti. Ensinnäkin täytän maaliskuussa 20 vuotta, en koe olevani enää mitenkään teini vaan nuori aikuinen. En mitenkään erityisen nuori tulemaan äidiksi. On minua huomattavasti nuorempiakin. Olen kuitenkin aikuinen ja kannan vastuun itsestäni, en asu vanhempien nurkissa ja hoidan oman talouteni itsenäisesti. Miksi en oppisi kantamaan vastuuta toisestakin ihmisestä? Sitten se, että moni jaksaa päivitellä sitä kuinka nuoruus on ohi. Niin, onhan se nyt ohitse, mutta edelleenkin täytän pian 20 vuotta ja olen elänyt sitä kuuluisaa nuoruutta jo aika monta vuotta ja erittäin railakastakin nuoruutta. Eiköhän sen ole jo aikakin loppua ja minun aikuistua silläkin saralla, etten kokoajan ravaa viihteellä. Se on mielestäni erittäin positiivinen asia ja tervetullut muutos. Koen, että en luovu mistään vaan saan elämässäni jotain niin hienoa, että sitä parempaa ei voi olla. Ja tuo, että en voikkaan enää lähteä tosta vain viihteelle. No oikeasti, kuinka idioottina ihmiset minua pitää? Tietenkään en voi lähteä koska jätänkö siinä tapauksessa lapsen yksin kotiin? Tympäsee tuollainen itsestään selvien asioiden laukominen.

Tuo, että lapsen kanssa on sitten oltava kokoajan. Kai minä nyt sen tiedostan, että minä joka tulen aluksi asumaan lapseni kanssa kahdestaan olen se joka on lapsen kanssa kokoajan. En oleta, että vanhempani, mieheni vanhemmat tai ystävät olisivat jatkuvasti vahtimassa lastani. Lapseni on kuitenkin minun lapseni ja silloin se olen minä joka lapsen kanssa pääsääntöisesti on. Sehän on itsestään selvää ja en ymmärrä minkätakia ihmiset kyseenalaistaa sitä, että ymmärränkö tätä asiaa.

Seuraavaksi voitaisiinkin miettíä tuota, että ymmärränkö kuinka raskasta lapsen kanssa on. Tottakai minä ymmärrän. Varsinkin vauva on minusta täysin riippuvainen ja ei pärjää ilman minua. Tottakai se on raskasta ottaa täysin vastuulleen toisen ihmisen elämä. Tottakai se on raskasta elää vähillä yöunilla ja olla lapsen kanssa kokoajan, mutta en hetkeäkään epäile etteikö se olisi sen arvoista. Lapsi on kuitenkin minun lapseni, lapsi jonka minä kasvatan sisälläni ja joka on minun ja mieheni lihaa ja verta. Lapsi on ihminen, jota tulen koko elämäni rakastamaan ehdoitta ja jonka eteen tekisin mitä vaan. Ymmärrän täysin kuinka raskasta se on ja kuinka iso vastuu lapsesta on.

Ps. Miksi näiden postausideoiden tulva iskee keskellä yötä ja ne on pakko päästä kirjoittamaan luonnoksiin kello 2:37?

Teehetki

Mun on pakko myöntää että yksi tämän raskauden mukanaan tuoma haittavaikutus tai oire miten sen nyt ikinä sanoisikaan harmittaa mua ihan suunnattomasti. Puhun nyt siitä, että mua ällöttää ja etoo kahvi ihan suunnattomasti. Ennen rakastin kahvia ja join sitä monta kuppia päivässä ja aamutkaan ei ilman kupillista kahvia käynnistyneet. Nykyään pelkkä haju ällöttää ja väkisin olen muutaman kupin tuota ennen niin taivaallista juomaa juonut, mutta siitä on seurannut joko välitön tuttavuus vessanpöntön kanssa, koko kahvin nauttimisen ajan kestänyt kakominen tai sitten ihan jumalaton närästys. Ärsyttää!

Pelkään myös, että raskauden jälkeenkään kahvi ei maistu. Vaikka noh, toki sitä huomaa jo nyt kuinka paljon paremmin elimistö toimii kun ei kahvia juo. Maha ei ole kokoajan sekaisin ja saan paljon paremmin nukuttuakin. Mutta saapa nähdä miten käy, maistuuko tälle mammalle synnytyksen jälkeenkään enää ikinä kahvi.

Jossain vaiheessa koitin juoda lidlin pikakahvia vanilijan ja karamellin makuisena, mutta sekin jäi oikeastaan aika nopeasti pois, vaikka se ihan hyvää olikin. Ei vana maittanut. Ja siitäkin puski jonkin verran se kahvin maku lävitse mikä etoi pienissäkin määrin jossain vaiheessa. Nyt uskon että pystyisin tuota kyllä juomaan, mutta en jaksa vaivautua.

Olen kuitenkin löytänyt uuden rakkauden kahvin tilalle, vaikka en sitä yhtä aktiivisesti jostain kumman syystä juokkaan. Silloin tällöin nautittuna tuo on kuitenkin taivaallista. Kyse on siis teestä. Olen teetä aikaisemminkin juonut, mutta nyt se jotenkin tuntuu ihan yleelliseltä hemmottelulta aina silloin tällöin ja iltaisin kupillinen teetä rauhoittaa kummasti. Uusin rakkauteni on pirkan vihreä minttutee, joka on ihan taivaallista. Sitä tulikin äskön nautittua ja tekaisin sen kaveriksi vielä teeleipää. Nautin!

Miten te muuten siellä ruudun toisella puolella juotte teenne? Itsehän laitan siis teehen maitoa. Haluaisin kovasti tuosta tavasta opetella eroon, koska ei se maito kuulu teehen (meinasin kirjoittaa, että ei se tee kuulu maitoon... Totta kyllä sekin :D). Sokeria tai hunajaa en ole ikinä teeheni sotkenut, enkä liioin sokeria kahviinkaan silloinkun kahvia join. 

Minulle saa suositella kaikkia herrkullisia teitä (taivutetaanko tee oikeasti noin...?) ja jos jotain muuta on yököttänyt/yököttää raskauden aikana kahvi niin kaipaan kokemuksia. Myös siitä, että rupesiko raskauden jälkeen kahvi maittamaan.

Meillä on kaikki hyvin

Tänään oli neuvola ja pakko myöntää, että olin ihan hätää kärsimässä että mitä jos kaikki ei ookkaan hyvin. En tiedä miksi, mutta jotenkin kun ei ole taas muutamaan viikkoon nähnyt pikkuista niin pelotti että mitä jos siellä onkin jotain vialla. Pelotti myös se, että mitä jos lääkäri tai terveydenhoitaja ei ultraa ollenkaan tai kuuntele doplerilla. Halusin vain omin silmin nähdä, että pienokaisella on kaikki hyvin.

Aluksi oli terveydenhoitajan aika. Nopeasti vain juteltiin voinnit lävitse ja sain muutaman lapun lisää ja otettiin verenpaine ja punnittiin. Verenpaine oli matalampi kuin viimeksi, vain 89/64. Arvasin sen kyllä, kun nykyään pyörryttää ihan kokoajan. Sen kunniaksi pitikin käydä hakemassa salmiakkia kaupasta, josko tuo pirun verenpaine tuosta nousisi ettei meinaa taju lähteä kokoajan. Paino oli noussut ihan sopivaa tahtia, kun pahoinvointi on vähentynyt niin ei enää onneksi olla miinuksella lähtöpainoon nähden! :) Meinasin kirjoittaa, että pahoinvointi on lakannut mutta olisin huijannut aika pahasti... Nimimerkillä eilen oksensin kahteen kertaan ja tänään kerran...

Terveydenhoitajalta päästyäni odottelinkin lääkäriä jonkun tovin ja pakko myöntää, että stressaamistani ei helpottanut yhtään se, että lääkäriltä ennen minua tuli kaksi itkuisen oloista naista, joiden vauvoilla ei mitä ilmeisimmin kaikki ollut hyvin... Lääkärille päästyäni rentouduin kuitenkin oikeastaan samantien, koska lääkärinä toimiva nainen oli mielestäni todella mukava ja tulin heti juttuun hänen kanssaan. Tehtiin sisätutkimus, joka vei aikaa omasta mielestäni tosi vähän. Oletin jotenkin, että tuohon menisi aikaa ainakin puoli tuntia mutta mitä vielä. Se oli ohi muutamassa minuutissa ja kaikki oli hyvin! Tämän jälkeen ultrattiin ja siellähän se pikkuinen nukkui pylly pystyssä ja vähän oikoi raajojaan. Kuunneltiin myös sydänääniä, jotka kuului tosi hyvin.

Olen jo monesti miettinyt, että onkohan näillä viikoilla (14+4 tänään) mahdollista tuntea vauvan liikkeitä. Sainkin tähän vastauksen ennenkuin kerkesin edes kysyä, kun lääkäri kysyi että olenko tuntenut liikkeitä. Olenhan minä, ainakin kuvittelen niin. Lääkäri totesikin, että minulla on kohtu ihan tuossa ihon alla, että ihan varmasti jo tunnen liikkeitä kun istukkakin on takana ja tuossa ei ole mitään "estämässä" liikkeiden tuntemista. Eli toisinsanoen en ole kuvitellut tuntevani liikkeitä vaan olen oikeasti ne tuntenut! Ihanaa.

Pahoittelen muuten blogin laadultaan erittäin huonoja kuvia. En vielä omista kameraa ja puhelimeni on mallia Samsung trend plus, joten tällä ei mitään laadukasta materiaalia saa. Tarkoituksena olisi kuitenkin uusi kamera hommata mahdollisimman pian. Jos joku voi suositella jotain hyvää, mutta suhteellisen edullista (mielellään alle 400e) kameraa niin saa kertoa kommenteissa! Järjestelmäkameraa en enää halua, liian iso minun tarpeisiini ja siitä syystä edellisenkin myin pois.

Oireita

Nyt kun olen vihdoin ja viimein päässyt pahoinvoinnin kourista ja pahoinvointi ajoittuu lähinnä aamuun, eikä välttämättä siihenkään niin olen huomannut aivan uusia varsin ihastuttavia raskausoireita. Olen siis viimeisen viikon kärsinyt ihan järkyttävästä päänsärystä ja huimauksesta, joka saattaa tulla ihan muutamankin minuutin paikallaan seisomisen jälkeen.

Minusta tuntuu, että olen tämän raskauden aikana saanut jo tähän mennessä kokea kaikki mahdolliset raskausoireet mitä vain mistään listasta löytyy. On pahoinvointia, väsymystä, närästystä, päänsärkyä, erilaisia himoja... Toivottavasti tämän keskiraskaus sujuisi paremmin näiden oireiden kannalta. Eikö sitä niin sanota, että keskiraskaus on sitä tasaista aikaa? Toivon todellakin niin.

Näiden lisäksi olen saanut aivan uuden toverin tähän raskausoireiden valtavaan kirjoon. Yliherkkyyden lisäksi minusta on tullut todella kiukkuinen. Tuntuu, että räjähdän varsinkin miehelle ihan pienimmistäkin asioista ja onnistun kierimään erittäin suuresti itsesäälissä tämän ansiosta. Yleensä jossain vaiheessa tajuan, kuinka suuttumisessani ei ollutkaan mitään järkeä ja suutuin täysin turhasta. Silti kerta toisensa jälkeen tämä toistuu. Raivostuttavaa jopa omasta mielestäni! Saa nähdä kauanko tuo ukkokaan jaksaa tälläistä hormonihirmua katsella...

Toivottavasti tämä tästä tasaantuu, kun itseasiassa tänään kellon ollessa yli 0:00 poksahti rv14! :)

Päihteettömyys

Raskaus tarkoittaa mulle automattisesti 100% päihteettömyyttä. Eli ei missään nimessä tippaakaan alkoholia ja tupakoinnin lopettaminen oli myöskin minulle itsestäänselvyys. Ennen raskautta käytin alkoholia aika runsain määrin (joskin olin vähentänyt sitä juomista myös ennen raskaaksi tuloa aika paljon verrattuna siihen mitä se jossain vaiheessa oli) ja tuntui, että ei minulla oikeastaan muuta tekemistä edes ollut kuin ryypätä.

Nyt oikeastaan muutaman kuukauden selvinpäin olemisen jälkeen olen alkanut miettiä alkoholinkäyttöä ja sen hyviä ja huonoja puolia. Onko siinä loppujen lopuksi mitään järkeä? Ei siinä loppujen lopuksi ole. Yleensä tulee tehtyä vain jotakin tyhmää ja seuraavana aamuna on ihan järkyttävä krapula ja todnenäköisesti myös morkkis edellisen illan tekemisistä. Siksi olenkin ruvennut miettimään humalahakuista alkoholinkäyttöä ja sitä, että haluanko enää käyttää alkoholia raskauden jälkeenkään. En tiedä, koska en koe että alkoholin ansiosta olisin saavuttanut elämässäni mitään positiivista. Joo, kyllähän se tekee minusta todella ujosta ja epäsosiaalisesta ihmisestä sosiaalisen, iloisen ja ylipirteän. Mutta se ei ole todellisuus kun en minä OIKEASTI ole sellainen. Ja yleensä se ylisosiaalisuuskin hävettää seuraavana aamuna. En tiedä haluanko enää käyttää alkoholia. Saa nähdä. Eikä se alkoholi edes maistu hyvältä.

Toinen asia on tupakka. Muutama päivä positiivisen raskaustestin jälkeen lopetin tupakoinnin täysin. Nyt takana on yli 8 viikkoa tupakatonta aikaa. Olen aikaisemminkin yrittänyt tupakointia lopettaa vaikka millä vippaskonstilla (sähkötupakka, nikotiinipurkka, ilman mitään), mutta ikinä mieleni ei ole ollut tarpeeksi vahva sitä lopettamaan. Poltin tupakkaa yli 4 vuotta ja lopetin seinään. Poltin melkein askin päivässä ellen enemmänkin. Ajatus siitä, että olisin polttanut ja se olisi vaikuttanut lapseeni oli ja on sietämätön. Mielestäni raskaus on tarpeeksi hyvä syy lopettaa.

Lopettaminen ei tehnyt edes tiukkaa. En oikeastaan kärsinyt minkäänlaisista vieroitusoireista, eikä minun erityisemmin ole tehnyt edes mieli tupakkaa. Muutakuin sosiaalisessa mielessä, kun joku muu polttaa tai on menossa tupakalle niin saattaa tulla sellanen olo että ennen olisin minäkin mennyt, mutta en enää. Lopettaminen oli siis todella helppoa, kun motivaatio on kohdillaan. 

Enkä tässä nyt halua tupakoivia äitejä dissata, se on jokaisen oma valinta. Itselleni tupakoiminen ei vaan olisi tullut kuuloonkaan, jos en olisi pystynyt lopettamaan ja se olisi lapseeni jotenkin vaikuttanut olisin varmaan koko lopun elämääni ollut itselleni vihainen siitä. Tällä hetkellä ajattelen kuitenkin joka asiassa lapseni parasta, en itseäni.

Kun plussa pamahti testiin...

Oikeastaan jo ennen testin tekemistä tiesin olevani raskaana. Joku vaisto sisälläni kertoi sen, että nyt ei ole kaikki niinkuin pitäisi. Huomasin myös kaverini koiran käyttäytyvän oudosti. Kokoajan se oli kimppussani ja nukkuikin maaten päälläni. Outoja oireita alkoi ilmestyä myös aika nopeasti, vaikkakin aluksi ajattelin niiden johtuvan siitä että olen tulossa kipeäksi. Vitsailtiin raskaudesta kavereiden kanssa monesti, vaikka ajattelin että noh on minusta ennenkin tuntunut siltä että olen raskaana ja väärässä olen joka kerta ollut.

Raskaustesti piti kuitenkin käydä noutamassa ja tehdä ennenkuin menkkojen edes kuului alkaa. Kaksi viivaahan siihen testiin sitten pamahti. Olo oli todella sekava ja soitin heti muutaman kaverin lävitse että arvatkaa mitä. Mies meni kertoessani ihan hirveään shokkiin, eikä oikein osannut sanoa asiaan mitään. Oltiinhan me molemmat tietoisia tästä mahdollisuudesta, mutta järkytys se silti oli. Omalla kohdallani järkytys muuttui oikeastaan samantien iloksi ja tiesin heti alusta asti että haluan lapsen pitää. Ensimmäisen raskaustestin jälkeen tein vielä kolme testiä lisää ja kaikkien näyttäessä samaa tulosta oli sitä pakko uskoa. Meille tulee vauva, ihan oikeasti.

Ajankohta vauvan saapumiselle ei ole paras mahdollinen, mutta olen enemmän kuin innoissani.

Nt-ultra

Viime yönä en nukkunut kuin muutaman tunnin, niin paljon jännitin tulevaa ultraa. Aamullakin suorastaan tärisin pelosta ja jännityksestä ja tuntui että ei meikkejä naamaan saanut, kun kädet tärisi niin paljon.

Pelot hälveni oikeastaan samantien ja jännitys oli tipotiessään, kun ruudulle pamahti tämän näköinen pikku veijari. Kyllähän siinä tulevilla vanhemmilla molemmilla vierähti kyynel. <3 Siellä se pikkuinen sätki ja potki joka suuntaan, eikä tehnyt ainakaan ultraamisesta mitenkään helppoa. On se vaan suloinen ja ihan kuin pieni ihminen!

Laskettuaika siirtyi eteenpäin, eli se on siis 8.5.2015 ja viikot oli 11+5. Eli perjantaina on ensimmäinen kolmannes raskautta takana ja pitäisi ehkä pahoinvoinnin ja muunkin ruveta helpottamaan ihan todenteolla. Pääsee nauttimaan tämän raskauden mukanaan tuomista hyvistä puolista.

Nassikalla oli kaikki hyvin ja lääkäri sanoi, että todennäköisyys että ei saada tervettä lasta on 1:10000, eli erittäin pieni. Tuntui hyvältä, kun tajusi että toisella on kaikki juuri niinkuin pitääkin. Enkä voi käsittää, että se näyttää jo ihan pieneltä ihmiseltä! Nähtiin 4D ultrallakin toista ja saatiin tällainen hellyyttävä kuva, jossa toinen näyttää nyrkkejä.

Voi että, tänään ihan todenteolla konkretisoitui se, että tuolla masussa ihan oikeasti joku asustelee. On se vaan niin suloinen ilmestys. Ja musta tulee ihan oikeasti äiti!

Kokonaisuudessaan tuo äitiyspoliklinikan käynti (minulla oli siis samassa tuo niskaturvotus ultraäänitutkimus, kätilön aika ja lääkäri) oli mielestäni oikein miellyttävä ja henkilökunta oli mukava. Päivä vierähti nopeasti ja sain kauheasti uutta informaatiota tulevasta ja uusia aikoja. Jännää!

Iltapäivästä aloin vaan olemaan jo aika kiukkuinen, koska en koko päivänä kerinnyt syömään ja sen takia onkin sitten ollut koko illankin huono olo. Myös väsymys painoi päälle, koska tosiaan viime yönä sain nukuttua ihan vain muutaman tunnin kun jännitin tulevaa niin paljon.

Mutta pääasia on, että babylla on kaikki hyvin ja se kasvaa kovaa vauhtia! On se vaan niin ihana, äidin oma rakkaus. Rakenneultraankin saatiin jo aika ja se onkin sopivasti 31.12 .

PS. Jos tänne joku tuttu eksyy, niin ilmoitahan toki itsestäsi kommenteissa! :D Ja oon pahoillani, jos et tästä vauva-asiasta tiennyt.

RV 11+4

Eletään siis raskausviikkoa 11+4 ja maha näyttää tältä. Sunnuntaina miehen todettua, että näytän hassulta kun oon niin pyöristynyt joka suuntaan vasta ekaa kertaa oikeasti tajusin että herranjumala, mulla on oikeesti maha! Tämän päivän olenkin tuijotellut vain itseäni peilistä ja todennut, että näytän oikeasti aika hassulta. Ja tämä tästä vielä kasvaa ja paljon? Oikeasti aika hämmentävää, niinkuin tämä koko raskaus ja sen mukanaan tuomat muutokset. Kaikista hämmentävintä on kuitenkin se, että raskauden aikana painoni on tippunut, ei suinkaan noussut kuten sen kaiken järjen mukaan pitäisi olla. Mutta toisaalta, nytkun pahoinvointi alkaa hellittää ja ei tarvitse jatkuvasti oksentaa niin odotan innolla sitä kun paino alkaa nousta. Eikä sille näy varmasti loppua kovin pian... Oikeastaan koko tämän alkuraskauden olen innolla odottanut, että koska raskaus alkaa näkyä. Toisaalta ahdistaa, kun tällä hetkellä oloni on lähinnä lihava, ei sellainen että olen raskaana. Mutta ehkä ajan kanssa ja kun maha tästä vielä kasvaa niin pääkin kerkeää tähän kasvuun mukaan. Ja siis tosiaan, tiedostan sen kyllä että tämä ei ole varsinaista vauvamahaa vaan turvotusta, mutta en usko että tämä tästä erityisemmin tulee enää laskemaankaan..

Pahoinvointi alkaa onneksi vihdoin ja viimein hellittää, eikä sitä ole siis enää kuin aamuisin. Närästys, päänsärky ja väsymys onkin sitten asia täysin erikseen. Väsymys varmaan pahin, voisin oikeasti nukkua kokoajan. Paitsi nyt, kun jännitän huomista nt-ultraa ihan todella paljon! Mielialan vaihtelutkin on ehkä vähän helpottunut, vaikka välillä huomaankin olevani tosi ärtynyt.

Ainiin ja pakko mainita vielä ystävistäni finneistä, joita onkin tätä nykyä koko naama täynnä. Ne eivät tuhannen punaisia ole, mutta naama punoittaa muuten vaan. Koen erittäin suurta kriisiä tämän naaman kukkimisen takia, koska minulla on koko elämäni aikana oikeasti ollut naamassa kerralla ehkä 2 finniä. Nyt niitä on ehkä ennemminkin 20 tai 200, kun 2. Tätä uusio murrosikää kuvastaa myös hyvin se, että hiukset rasvoittuvat todella nopeasti. Onneksi kuivashampoo on ystävä.