Meillä on kaikki hyvin

Tänään oli neuvola ja pakko myöntää, että olin ihan hätää kärsimässä että mitä jos kaikki ei ookkaan hyvin. En tiedä miksi, mutta jotenkin kun ei ole taas muutamaan viikkoon nähnyt pikkuista niin pelotti että mitä jos siellä onkin jotain vialla. Pelotti myös se, että mitä jos lääkäri tai terveydenhoitaja ei ultraa ollenkaan tai kuuntele doplerilla. Halusin vain omin silmin nähdä, että pienokaisella on kaikki hyvin.

Aluksi oli terveydenhoitajan aika. Nopeasti vain juteltiin voinnit lävitse ja sain muutaman lapun lisää ja otettiin verenpaine ja punnittiin. Verenpaine oli matalampi kuin viimeksi, vain 89/64. Arvasin sen kyllä, kun nykyään pyörryttää ihan kokoajan. Sen kunniaksi pitikin käydä hakemassa salmiakkia kaupasta, josko tuo pirun verenpaine tuosta nousisi ettei meinaa taju lähteä kokoajan. Paino oli noussut ihan sopivaa tahtia, kun pahoinvointi on vähentynyt niin ei enää onneksi olla miinuksella lähtöpainoon nähden! :) Meinasin kirjoittaa, että pahoinvointi on lakannut mutta olisin huijannut aika pahasti... Nimimerkillä eilen oksensin kahteen kertaan ja tänään kerran...

Terveydenhoitajalta päästyäni odottelinkin lääkäriä jonkun tovin ja pakko myöntää, että stressaamistani ei helpottanut yhtään se, että lääkäriltä ennen minua tuli kaksi itkuisen oloista naista, joiden vauvoilla ei mitä ilmeisimmin kaikki ollut hyvin... Lääkärille päästyäni rentouduin kuitenkin oikeastaan samantien, koska lääkärinä toimiva nainen oli mielestäni todella mukava ja tulin heti juttuun hänen kanssaan. Tehtiin sisätutkimus, joka vei aikaa omasta mielestäni tosi vähän. Oletin jotenkin, että tuohon menisi aikaa ainakin puoli tuntia mutta mitä vielä. Se oli ohi muutamassa minuutissa ja kaikki oli hyvin! Tämän jälkeen ultrattiin ja siellähän se pikkuinen nukkui pylly pystyssä ja vähän oikoi raajojaan. Kuunneltiin myös sydänääniä, jotka kuului tosi hyvin.

Olen jo monesti miettinyt, että onkohan näillä viikoilla (14+4 tänään) mahdollista tuntea vauvan liikkeitä. Sainkin tähän vastauksen ennenkuin kerkesin edes kysyä, kun lääkäri kysyi että olenko tuntenut liikkeitä. Olenhan minä, ainakin kuvittelen niin. Lääkäri totesikin, että minulla on kohtu ihan tuossa ihon alla, että ihan varmasti jo tunnen liikkeitä kun istukkakin on takana ja tuossa ei ole mitään "estämässä" liikkeiden tuntemista. Eli toisinsanoen en ole kuvitellut tuntevani liikkeitä vaan olen oikeasti ne tuntenut! Ihanaa.

Pahoittelen muuten blogin laadultaan erittäin huonoja kuvia. En vielä omista kameraa ja puhelimeni on mallia Samsung trend plus, joten tällä ei mitään laadukasta materiaalia saa. Tarkoituksena olisi kuitenkin uusi kamera hommata mahdollisimman pian. Jos joku voi suositella jotain hyvää, mutta suhteellisen edullista (mielellään alle 400e) kameraa niin saa kertoa kommenteissa! Järjestelmäkameraa en enää halua, liian iso minun tarpeisiini ja siitä syystä edellisenkin myin pois.

Kun plussa pamahti testiin...

Oikeastaan jo ennen testin tekemistä tiesin olevani raskaana. Joku vaisto sisälläni kertoi sen, että nyt ei ole kaikki niinkuin pitäisi. Huomasin myös kaverini koiran käyttäytyvän oudosti. Kokoajan se oli kimppussani ja nukkuikin maaten päälläni. Outoja oireita alkoi ilmestyä myös aika nopeasti, vaikkakin aluksi ajattelin niiden johtuvan siitä että olen tulossa kipeäksi. Vitsailtiin raskaudesta kavereiden kanssa monesti, vaikka ajattelin että noh on minusta ennenkin tuntunut siltä että olen raskaana ja väärässä olen joka kerta ollut.

Raskaustesti piti kuitenkin käydä noutamassa ja tehdä ennenkuin menkkojen edes kuului alkaa. Kaksi viivaahan siihen testiin sitten pamahti. Olo oli todella sekava ja soitin heti muutaman kaverin lävitse että arvatkaa mitä. Mies meni kertoessani ihan hirveään shokkiin, eikä oikein osannut sanoa asiaan mitään. Oltiinhan me molemmat tietoisia tästä mahdollisuudesta, mutta järkytys se silti oli. Omalla kohdallani järkytys muuttui oikeastaan samantien iloksi ja tiesin heti alusta asti että haluan lapsen pitää. Ensimmäisen raskaustestin jälkeen tein vielä kolme testiä lisää ja kaikkien näyttäessä samaa tulosta oli sitä pakko uskoa. Meille tulee vauva, ihan oikeasti.

Ajankohta vauvan saapumiselle ei ole paras mahdollinen, mutta olen enemmän kuin innoissani.

Nt-ultra

Viime yönä en nukkunut kuin muutaman tunnin, niin paljon jännitin tulevaa ultraa. Aamullakin suorastaan tärisin pelosta ja jännityksestä ja tuntui että ei meikkejä naamaan saanut, kun kädet tärisi niin paljon.

Pelot hälveni oikeastaan samantien ja jännitys oli tipotiessään, kun ruudulle pamahti tämän näköinen pikku veijari. Kyllähän siinä tulevilla vanhemmilla molemmilla vierähti kyynel. <3 Siellä se pikkuinen sätki ja potki joka suuntaan, eikä tehnyt ainakaan ultraamisesta mitenkään helppoa. On se vaan suloinen ja ihan kuin pieni ihminen!

Laskettuaika siirtyi eteenpäin, eli se on siis 8.5.2015 ja viikot oli 11+5. Eli perjantaina on ensimmäinen kolmannes raskautta takana ja pitäisi ehkä pahoinvoinnin ja muunkin ruveta helpottamaan ihan todenteolla. Pääsee nauttimaan tämän raskauden mukanaan tuomista hyvistä puolista.

Nassikalla oli kaikki hyvin ja lääkäri sanoi, että todennäköisyys että ei saada tervettä lasta on 1:10000, eli erittäin pieni. Tuntui hyvältä, kun tajusi että toisella on kaikki juuri niinkuin pitääkin. Enkä voi käsittää, että se näyttää jo ihan pieneltä ihmiseltä! Nähtiin 4D ultrallakin toista ja saatiin tällainen hellyyttävä kuva, jossa toinen näyttää nyrkkejä.

Voi että, tänään ihan todenteolla konkretisoitui se, että tuolla masussa ihan oikeasti joku asustelee. On se vaan niin suloinen ilmestys. Ja musta tulee ihan oikeasti äiti!

Kokonaisuudessaan tuo äitiyspoliklinikan käynti (minulla oli siis samassa tuo niskaturvotus ultraäänitutkimus, kätilön aika ja lääkäri) oli mielestäni oikein miellyttävä ja henkilökunta oli mukava. Päivä vierähti nopeasti ja sain kauheasti uutta informaatiota tulevasta ja uusia aikoja. Jännää!

Iltapäivästä aloin vaan olemaan jo aika kiukkuinen, koska en koko päivänä kerinnyt syömään ja sen takia onkin sitten ollut koko illankin huono olo. Myös väsymys painoi päälle, koska tosiaan viime yönä sain nukuttua ihan vain muutaman tunnin kun jännitin tulevaa niin paljon.

Mutta pääasia on, että babylla on kaikki hyvin ja se kasvaa kovaa vauhtia! On se vaan niin ihana, äidin oma rakkaus. Rakenneultraankin saatiin jo aika ja se onkin sopivasti 31.12 .

PS. Jos tänne joku tuttu eksyy, niin ilmoitahan toki itsestäsi kommenteissa! :D Ja oon pahoillani, jos et tästä vauva-asiasta tiennyt.

RV 11+4

Eletään siis raskausviikkoa 11+4 ja maha näyttää tältä. Sunnuntaina miehen todettua, että näytän hassulta kun oon niin pyöristynyt joka suuntaan vasta ekaa kertaa oikeasti tajusin että herranjumala, mulla on oikeesti maha! Tämän päivän olenkin tuijotellut vain itseäni peilistä ja todennut, että näytän oikeasti aika hassulta. Ja tämä tästä vielä kasvaa ja paljon? Oikeasti aika hämmentävää, niinkuin tämä koko raskaus ja sen mukanaan tuomat muutokset. Kaikista hämmentävintä on kuitenkin se, että raskauden aikana painoni on tippunut, ei suinkaan noussut kuten sen kaiken järjen mukaan pitäisi olla. Mutta toisaalta, nytkun pahoinvointi alkaa hellittää ja ei tarvitse jatkuvasti oksentaa niin odotan innolla sitä kun paino alkaa nousta. Eikä sille näy varmasti loppua kovin pian... Oikeastaan koko tämän alkuraskauden olen innolla odottanut, että koska raskaus alkaa näkyä. Toisaalta ahdistaa, kun tällä hetkellä oloni on lähinnä lihava, ei sellainen että olen raskaana. Mutta ehkä ajan kanssa ja kun maha tästä vielä kasvaa niin pääkin kerkeää tähän kasvuun mukaan. Ja siis tosiaan, tiedostan sen kyllä että tämä ei ole varsinaista vauvamahaa vaan turvotusta, mutta en usko että tämä tästä erityisemmin tulee enää laskemaankaan..

Pahoinvointi alkaa onneksi vihdoin ja viimein hellittää, eikä sitä ole siis enää kuin aamuisin. Närästys, päänsärky ja väsymys onkin sitten asia täysin erikseen. Väsymys varmaan pahin, voisin oikeasti nukkua kokoajan. Paitsi nyt, kun jännitän huomista nt-ultraa ihan todella paljon! Mielialan vaihtelutkin on ehkä vähän helpottunut, vaikka välillä huomaankin olevani tosi ärtynyt.

Ainiin ja pakko mainita vielä ystävistäni finneistä, joita onkin tätä nykyä koko naama täynnä. Ne eivät tuhannen punaisia ole, mutta naama punoittaa muuten vaan. Koen erittäin suurta kriisiä tämän naaman kukkimisen takia, koska minulla on koko elämäni aikana oikeasti ollut naamassa kerralla ehkä 2 finniä. Nyt niitä on ehkä ennemminkin 20 tai 200, kun 2. Tätä uusio murrosikää kuvastaa myös hyvin se, että hiukset rasvoittuvat todella nopeasti. Onneksi kuivashampoo on ystävä.