10 faktaa

1. En omista kameraa ollenkaan ja joudunkin joko käyttämään vanhoja kuvia blogissani tai ottamaan kännykällä (samsung trend plus). Tarkoituksena olisi kuitenkin ostaa jossain vaiheessa kamera, että pääsee aloittamaan kunnolla tämän blogaamis harrastuksen.

2. En tykkää suklaasta. En ole ikinä tykännyt, hyhhyi. Ennemmin syön salmiakkia ja lakritsia jotka ovatkin suurta herkkuani.

3. En oikeastaan pidä hirveästi myöskään mistään makeasta, vaan syön ennemmin kaikkea suolaista. Käytänkin suolaa ruoassa ja paljon... Kaverit ja kaikki kanssani ruokailleet ihmettelevät aina suolan käyttöäni, joka on ihan järjetöntä. Pitäisi vähentää, mutta suola on niin hyvää.

4. En ole erityisen sosiaalinen ihminen. Viihdyn hyvin yksin ja en omaa laajaa kaveripiiriä, koska en yleensä jaksa tehdä itse aloitetta ihmsiin tutustumisessa vaan odotan, että ihmiset tutustuvat minuun jos vaikutan heistä mielenkiintoiselta ihmiseltä. Menen myöskin uusien ihmisten kanssa todella helposti lukkoon ja saatan vaikuttaa ujolta tai kylmältä ihmiseltä.

5. Suurin haaveeni on päästä vielä joskus tulevaisuudessa muutamaksi viikoksi reilaamaan ympäri eurooppaa. Rakastan sitä, että saan mennä paikasta toiseen ilman varsinaista määränpäätä. Silloin tunnen oikeasti eläväni. Reissusta kotiutuminen on yleensä myös mahtava tunne, kun saa vaan kaatua sänkyyn.

6. Minulla on hyvin vaihteleva musiikkimaku. Toisinaan kuuntelen pelkkää suomiräppiä ja toisinaan taas jotain ihan muuta. Tykkään vähän kaikesta laidasta laitaan. Tämän hetken ehdoton rakkaus on red hot chili peppers, jota olenkin kuunnellut viimeisen kuukauden aikana paljon.

7. Olen toisinaan aika poikamainen. En läheskään aina jaksa meikata tai laittaa hiuksia vaan voin ihan hyvin lähteä mihin vain ilman meikkiä ja hiukset ponnarilla. Käytän myös toisinaan todella löysiä farkkuja, koska ne vaan on mukavat päällä. Toisinaan kuitenkin osaan olla oikea neiti ja ottaa aikani laittautumiselle.

8. Olen yleisesti ottaen ainakin tuttujen seurassa todella suorasanainen ja siksi saatankin sanoa jotain turhan roisisti ja loukata ihmisiä, vaikka se ei olisi tarkoitukseni. Joskus myös sanon ennenkuin ajattelen pidemmälle ja möläytän suustani jotain sellaista mitä ei todellakaan sillä hetkellä olisi pitänyt sanoa.

9. Rakastan tatuointeja ja haaveissa olisikin tatuoida ainakin vasen käsi ja vaikka ja mitä muuta. Ihan järkyttävä määrä suunnitelmia, saa nähdä vain toteutuuko niistä puoletkaan. Tatuoinnitkaan eivät ole mikään halpa harrastus.

10. Olen todella aikaansaamaton ihminen ja saatan helposti vain jäädä istuskelemaan moneksi tunniksi. Olen yleensä tämän takia myöhässä aina joka paikasta ja en kykene tekemään montaa asiaa yhden päivän aikana. Tämä ärsyttää itseänikin aivan suunnattoman paljon ja siksi yritän mahdollisimman paljon muuttaa tätä piirrettä itsessäni.

"Raskaana oleva nainen hehkuu"

Raskauden myötä riesakseni saapui myös se, että naamani räjähti. Nyt tämä on jo hieman parempi mitä se oli, mutta ei tätä vieläkään miksikään hyväksi voi sanoa. Otsani ja leukani on ihan täynnä finnejä ja myös poskiin on muutama eksynyt. Tämän lisäksi naamani hehkuu kirkkaan punaisena. Äidiltäni saan melkein joka kerta kun näemme kuulla tästä asiasta, että naamani on täynnä näppyjä ja voi herran jestas missä kunnossa tämä minun ihoni onkaan.. Niimpä niin, tiedostan asian kyllä ja se ärsyttää minua erittäin paljon. Olen kuitenkin aina ollut ylpeä puhtaasta ja hyvä kuntoisesta ihostani. Eipä ole aihetta olla enää.

Onko kenelläkään ratkaisua tähän iho ongelmaan? Kaikki mahdolliset kasvonaamiot, naaman aamuin illoin peseminen, rasvaaminen, kasvoveden käyttö (joka muuten aiheutti vain sen että seuraavana aamuna naamani oli kirkkaan punainen) sun muut on testattu. Enkä tiedä auttaako tähän oikeasti mikään, kun kuitenkin kyse on mitä ilmeisimmin hormonaalisesta ongelmasta?

RV15

Kuva viikoilla 14+4

Painon nousu: +1,6kg

Muutokset vartalossa: Selkeästi huomaan jo mahan kasvaneen ja rinnat ovat valtavat verrattuna entiseen. Huomaan myös leventyneeni muutenkin.

Oireet: Luulin jo pahoinvoinnin loppuneen, mutta koko viikon olen joutunut vähintään kerran oksentamaan joka päivä. Myös hirveä huimaus on tullut ystäväkseni ja meinaan pyörtyillä kokoajan.

Mieliala: Ihan hyvä, vaikka huomaan hormoonien hyrräävän välillä ja saavani hirveitä raivokohtauksia jostakin täysin turhasta asiasta. Yleensä ymmärrän sen itsekkin että raivoan turhasta, mutta en silti pysty lopettamaan sitä.

Tuntuu oudolta, että enää 5 viikkoa niin ollaan puolivälissä. Justiinhan mä vasta plussasin ja pian on enää toiset saman verran jäljellä mitä tähän mennessä on raskaana oltu. Kummallista ja omalla tavallaan myös pelottavaa, koska olen onnistunut kehittämään ihan järkyttävän synnytyspelon.

Olen myös tämän viikon nukkunut todella huonosti. En saa nukuttua, vaikka olen aivan rättipoikkipuhki. Ennen nukuin helposti 12h yöunia, mutta toissa yönä nukuin 4h ilman, että kello edes herätti ja viime yönä heräsin 6h unien jälkeen ensimmäisen kerran. Outoa! Toivottavasti tämä tästä tasaantuu. Vaikkakin minulla on kyllä sellainen olo, että elimistö valmistelee tulevaan vauva arkeen tällä heräilyllä ja muulla. Eli toisaalta ehkä tämä on ihan hyvä asia?

Ärsyttää

"Kai ymmärrät, että sun nuoruus on ohi ja tästä lähin sun elämä pyörii lapsen ympärillä?"

"Ymmärrätkö kuinka iso vastuu lapsesta on?"

"Voi sua, kun sun nuoruus on nyt ohi..."

"Mitenköhän sä tuut pärjäämään niin ison vastuun kanssa"

"Sä oot niin nuori ja sulla olis ollu vielä nuoruutta jäljellä."

"Ymmärrätkö kuinka raskasta lapsen kanssa on?"

"Sitten et voikkaan enää lähteä tosta noin vain viihteelle, hehheh."

"Lapsen kanssa on sitten oltava kokoajan."

Koen ihan valtavaa ärsytystä kuullessani yhdenkin noista lauseista, joten päätin kirjoittaa avautumisen tänne blogiin aiheesta. Vaikka jokainen kommentoija varmasti toivottavasti tarkoittaa vaan hyvää, mutta silti. Ärsyttää.

Aloitetaan vaikka noista kommenteista, jotka liittyy siihen että nuoruus on ohi ja nuoruutta olisi vielä jäljellä ja päivittelystä kuinka nuorena minusta tulee äiti. Ensinnäkin täytän maaliskuussa 20 vuotta, en koe olevani enää mitenkään teini vaan nuori aikuinen. En mitenkään erityisen nuori tulemaan äidiksi. On minua huomattavasti nuorempiakin. Olen kuitenkin aikuinen ja kannan vastuun itsestäni, en asu vanhempien nurkissa ja hoidan oman talouteni itsenäisesti. Miksi en oppisi kantamaan vastuuta toisestakin ihmisestä? Sitten se, että moni jaksaa päivitellä sitä kuinka nuoruus on ohi. Niin, onhan se nyt ohitse, mutta edelleenkin täytän pian 20 vuotta ja olen elänyt sitä kuuluisaa nuoruutta jo aika monta vuotta ja erittäin railakastakin nuoruutta. Eiköhän sen ole jo aikakin loppua ja minun aikuistua silläkin saralla, etten kokoajan ravaa viihteellä. Se on mielestäni erittäin positiivinen asia ja tervetullut muutos. Koen, että en luovu mistään vaan saan elämässäni jotain niin hienoa, että sitä parempaa ei voi olla. Ja tuo, että en voikkaan enää lähteä tosta vain viihteelle. No oikeasti, kuinka idioottina ihmiset minua pitää? Tietenkään en voi lähteä koska jätänkö siinä tapauksessa lapsen yksin kotiin? Tympäsee tuollainen itsestään selvien asioiden laukominen.

Tuo, että lapsen kanssa on sitten oltava kokoajan. Kai minä nyt sen tiedostan, että minä joka tulen aluksi asumaan lapseni kanssa kahdestaan olen se joka on lapsen kanssa kokoajan. En oleta, että vanhempani, mieheni vanhemmat tai ystävät olisivat jatkuvasti vahtimassa lastani. Lapseni on kuitenkin minun lapseni ja silloin se olen minä joka lapsen kanssa pääsääntöisesti on. Sehän on itsestään selvää ja en ymmärrä minkätakia ihmiset kyseenalaistaa sitä, että ymmärränkö tätä asiaa.

Seuraavaksi voitaisiinkin miettíä tuota, että ymmärränkö kuinka raskasta lapsen kanssa on. Tottakai minä ymmärrän. Varsinkin vauva on minusta täysin riippuvainen ja ei pärjää ilman minua. Tottakai se on raskasta ottaa täysin vastuulleen toisen ihmisen elämä. Tottakai se on raskasta elää vähillä yöunilla ja olla lapsen kanssa kokoajan, mutta en hetkeäkään epäile etteikö se olisi sen arvoista. Lapsi on kuitenkin minun lapseni, lapsi jonka minä kasvatan sisälläni ja joka on minun ja mieheni lihaa ja verta. Lapsi on ihminen, jota tulen koko elämäni rakastamaan ehdoitta ja jonka eteen tekisin mitä vaan. Ymmärrän täysin kuinka raskasta se on ja kuinka iso vastuu lapsesta on.

Ps. Miksi näiden postausideoiden tulva iskee keskellä yötä ja ne on pakko päästä kirjoittamaan luonnoksiin kello 2:37?

Teehetki

Mun on pakko myöntää että yksi tämän raskauden mukanaan tuoma haittavaikutus tai oire miten sen nyt ikinä sanoisikaan harmittaa mua ihan suunnattomasti. Puhun nyt siitä, että mua ällöttää ja etoo kahvi ihan suunnattomasti. Ennen rakastin kahvia ja join sitä monta kuppia päivässä ja aamutkaan ei ilman kupillista kahvia käynnistyneet. Nykyään pelkkä haju ällöttää ja väkisin olen muutaman kupin tuota ennen niin taivaallista juomaa juonut, mutta siitä on seurannut joko välitön tuttavuus vessanpöntön kanssa, koko kahvin nauttimisen ajan kestänyt kakominen tai sitten ihan jumalaton närästys. Ärsyttää!

Pelkään myös, että raskauden jälkeenkään kahvi ei maistu. Vaikka noh, toki sitä huomaa jo nyt kuinka paljon paremmin elimistö toimii kun ei kahvia juo. Maha ei ole kokoajan sekaisin ja saan paljon paremmin nukuttuakin. Mutta saapa nähdä miten käy, maistuuko tälle mammalle synnytyksen jälkeenkään enää ikinä kahvi.

Jossain vaiheessa koitin juoda lidlin pikakahvia vanilijan ja karamellin makuisena, mutta sekin jäi oikeastaan aika nopeasti pois, vaikka se ihan hyvää olikin. Ei vana maittanut. Ja siitäkin puski jonkin verran se kahvin maku lävitse mikä etoi pienissäkin määrin jossain vaiheessa. Nyt uskon että pystyisin tuota kyllä juomaan, mutta en jaksa vaivautua.

Olen kuitenkin löytänyt uuden rakkauden kahvin tilalle, vaikka en sitä yhtä aktiivisesti jostain kumman syystä juokkaan. Silloin tällöin nautittuna tuo on kuitenkin taivaallista. Kyse on siis teestä. Olen teetä aikaisemminkin juonut, mutta nyt se jotenkin tuntuu ihan yleelliseltä hemmottelulta aina silloin tällöin ja iltaisin kupillinen teetä rauhoittaa kummasti. Uusin rakkauteni on pirkan vihreä minttutee, joka on ihan taivaallista. Sitä tulikin äskön nautittua ja tekaisin sen kaveriksi vielä teeleipää. Nautin!

Miten te muuten siellä ruudun toisella puolella juotte teenne? Itsehän laitan siis teehen maitoa. Haluaisin kovasti tuosta tavasta opetella eroon, koska ei se maito kuulu teehen (meinasin kirjoittaa, että ei se tee kuulu maitoon... Totta kyllä sekin :D). Sokeria tai hunajaa en ole ikinä teeheni sotkenut, enkä liioin sokeria kahviinkaan silloinkun kahvia join. 

Minulle saa suositella kaikkia herrkullisia teitä (taivutetaanko tee oikeasti noin...?) ja jos jotain muuta on yököttänyt/yököttää raskauden aikana kahvi niin kaipaan kokemuksia. Myös siitä, että rupesiko raskauden jälkeen kahvi maittamaan.

Meillä on kaikki hyvin

Tänään oli neuvola ja pakko myöntää, että olin ihan hätää kärsimässä että mitä jos kaikki ei ookkaan hyvin. En tiedä miksi, mutta jotenkin kun ei ole taas muutamaan viikkoon nähnyt pikkuista niin pelotti että mitä jos siellä onkin jotain vialla. Pelotti myös se, että mitä jos lääkäri tai terveydenhoitaja ei ultraa ollenkaan tai kuuntele doplerilla. Halusin vain omin silmin nähdä, että pienokaisella on kaikki hyvin.

Aluksi oli terveydenhoitajan aika. Nopeasti vain juteltiin voinnit lävitse ja sain muutaman lapun lisää ja otettiin verenpaine ja punnittiin. Verenpaine oli matalampi kuin viimeksi, vain 89/64. Arvasin sen kyllä, kun nykyään pyörryttää ihan kokoajan. Sen kunniaksi pitikin käydä hakemassa salmiakkia kaupasta, josko tuo pirun verenpaine tuosta nousisi ettei meinaa taju lähteä kokoajan. Paino oli noussut ihan sopivaa tahtia, kun pahoinvointi on vähentynyt niin ei enää onneksi olla miinuksella lähtöpainoon nähden! :) Meinasin kirjoittaa, että pahoinvointi on lakannut mutta olisin huijannut aika pahasti... Nimimerkillä eilen oksensin kahteen kertaan ja tänään kerran...

Terveydenhoitajalta päästyäni odottelinkin lääkäriä jonkun tovin ja pakko myöntää, että stressaamistani ei helpottanut yhtään se, että lääkäriltä ennen minua tuli kaksi itkuisen oloista naista, joiden vauvoilla ei mitä ilmeisimmin kaikki ollut hyvin... Lääkärille päästyäni rentouduin kuitenkin oikeastaan samantien, koska lääkärinä toimiva nainen oli mielestäni todella mukava ja tulin heti juttuun hänen kanssaan. Tehtiin sisätutkimus, joka vei aikaa omasta mielestäni tosi vähän. Oletin jotenkin, että tuohon menisi aikaa ainakin puoli tuntia mutta mitä vielä. Se oli ohi muutamassa minuutissa ja kaikki oli hyvin! Tämän jälkeen ultrattiin ja siellähän se pikkuinen nukkui pylly pystyssä ja vähän oikoi raajojaan. Kuunneltiin myös sydänääniä, jotka kuului tosi hyvin.

Olen jo monesti miettinyt, että onkohan näillä viikoilla (14+4 tänään) mahdollista tuntea vauvan liikkeitä. Sainkin tähän vastauksen ennenkuin kerkesin edes kysyä, kun lääkäri kysyi että olenko tuntenut liikkeitä. Olenhan minä, ainakin kuvittelen niin. Lääkäri totesikin, että minulla on kohtu ihan tuossa ihon alla, että ihan varmasti jo tunnen liikkeitä kun istukkakin on takana ja tuossa ei ole mitään "estämässä" liikkeiden tuntemista. Eli toisinsanoen en ole kuvitellut tuntevani liikkeitä vaan olen oikeasti ne tuntenut! Ihanaa.

Pahoittelen muuten blogin laadultaan erittäin huonoja kuvia. En vielä omista kameraa ja puhelimeni on mallia Samsung trend plus, joten tällä ei mitään laadukasta materiaalia saa. Tarkoituksena olisi kuitenkin uusi kamera hommata mahdollisimman pian. Jos joku voi suositella jotain hyvää, mutta suhteellisen edullista (mielellään alle 400e) kameraa niin saa kertoa kommenteissa! Järjestelmäkameraa en enää halua, liian iso minun tarpeisiini ja siitä syystä edellisenkin myin pois.

Oireita

Nyt kun olen vihdoin ja viimein päässyt pahoinvoinnin kourista ja pahoinvointi ajoittuu lähinnä aamuun, eikä välttämättä siihenkään niin olen huomannut aivan uusia varsin ihastuttavia raskausoireita. Olen siis viimeisen viikon kärsinyt ihan järkyttävästä päänsärystä ja huimauksesta, joka saattaa tulla ihan muutamankin minuutin paikallaan seisomisen jälkeen.

Minusta tuntuu, että olen tämän raskauden aikana saanut jo tähän mennessä kokea kaikki mahdolliset raskausoireet mitä vain mistään listasta löytyy. On pahoinvointia, väsymystä, närästystä, päänsärkyä, erilaisia himoja... Toivottavasti tämän keskiraskaus sujuisi paremmin näiden oireiden kannalta. Eikö sitä niin sanota, että keskiraskaus on sitä tasaista aikaa? Toivon todellakin niin.

Näiden lisäksi olen saanut aivan uuden toverin tähän raskausoireiden valtavaan kirjoon. Yliherkkyyden lisäksi minusta on tullut todella kiukkuinen. Tuntuu, että räjähdän varsinkin miehelle ihan pienimmistäkin asioista ja onnistun kierimään erittäin suuresti itsesäälissä tämän ansiosta. Yleensä jossain vaiheessa tajuan, kuinka suuttumisessani ei ollutkaan mitään järkeä ja suutuin täysin turhasta. Silti kerta toisensa jälkeen tämä toistuu. Raivostuttavaa jopa omasta mielestäni! Saa nähdä kauanko tuo ukkokaan jaksaa tälläistä hormonihirmua katsella...

Toivottavasti tämä tästä tasaantuu, kun itseasiassa tänään kellon ollessa yli 0:00 poksahti rv14! :)