Päihteettömyys

Raskaus tarkoittaa mulle automattisesti 100% päihteettömyyttä. Eli ei missään nimessä tippaakaan alkoholia ja tupakoinnin lopettaminen oli myöskin minulle itsestäänselvyys. Ennen raskautta käytin alkoholia aika runsain määrin (joskin olin vähentänyt sitä juomista myös ennen raskaaksi tuloa aika paljon verrattuna siihen mitä se jossain vaiheessa oli) ja tuntui, että ei minulla oikeastaan muuta tekemistä edes ollut kuin ryypätä.

Nyt oikeastaan muutaman kuukauden selvinpäin olemisen jälkeen olen alkanut miettiä alkoholinkäyttöä ja sen hyviä ja huonoja puolia. Onko siinä loppujen lopuksi mitään järkeä? Ei siinä loppujen lopuksi ole. Yleensä tulee tehtyä vain jotakin tyhmää ja seuraavana aamuna on ihan järkyttävä krapula ja todnenäköisesti myös morkkis edellisen illan tekemisistä. Siksi olenkin ruvennut miettimään humalahakuista alkoholinkäyttöä ja sitä, että haluanko enää käyttää alkoholia raskauden jälkeenkään. En tiedä, koska en koe että alkoholin ansiosta olisin saavuttanut elämässäni mitään positiivista. Joo, kyllähän se tekee minusta todella ujosta ja epäsosiaalisesta ihmisestä sosiaalisen, iloisen ja ylipirteän. Mutta se ei ole todellisuus kun en minä OIKEASTI ole sellainen. Ja yleensä se ylisosiaalisuuskin hävettää seuraavana aamuna. En tiedä haluanko enää käyttää alkoholia. Saa nähdä. Eikä se alkoholi edes maistu hyvältä.

Toinen asia on tupakka. Muutama päivä positiivisen raskaustestin jälkeen lopetin tupakoinnin täysin. Nyt takana on yli 8 viikkoa tupakatonta aikaa. Olen aikaisemminkin yrittänyt tupakointia lopettaa vaikka millä vippaskonstilla (sähkötupakka, nikotiinipurkka, ilman mitään), mutta ikinä mieleni ei ole ollut tarpeeksi vahva sitä lopettamaan. Poltin tupakkaa yli 4 vuotta ja lopetin seinään. Poltin melkein askin päivässä ellen enemmänkin. Ajatus siitä, että olisin polttanut ja se olisi vaikuttanut lapseeni oli ja on sietämätön. Mielestäni raskaus on tarpeeksi hyvä syy lopettaa.

Lopettaminen ei tehnyt edes tiukkaa. En oikeastaan kärsinyt minkäänlaisista vieroitusoireista, eikä minun erityisemmin ole tehnyt edes mieli tupakkaa. Muutakuin sosiaalisessa mielessä, kun joku muu polttaa tai on menossa tupakalle niin saattaa tulla sellanen olo että ennen olisin minäkin mennyt, mutta en enää. Lopettaminen oli siis todella helppoa, kun motivaatio on kohdillaan. 

Enkä tässä nyt halua tupakoivia äitejä dissata, se on jokaisen oma valinta. Itselleni tupakoiminen ei vaan olisi tullut kuuloonkaan, jos en olisi pystynyt lopettamaan ja se olisi lapseeni jotenkin vaikuttanut olisin varmaan koko lopun elämääni ollut itselleni vihainen siitä. Tällä hetkellä ajattelen kuitenkin joka asiassa lapseni parasta, en itseäni.

Kun plussa pamahti testiin...

Oikeastaan jo ennen testin tekemistä tiesin olevani raskaana. Joku vaisto sisälläni kertoi sen, että nyt ei ole kaikki niinkuin pitäisi. Huomasin myös kaverini koiran käyttäytyvän oudosti. Kokoajan se oli kimppussani ja nukkuikin maaten päälläni. Outoja oireita alkoi ilmestyä myös aika nopeasti, vaikkakin aluksi ajattelin niiden johtuvan siitä että olen tulossa kipeäksi. Vitsailtiin raskaudesta kavereiden kanssa monesti, vaikka ajattelin että noh on minusta ennenkin tuntunut siltä että olen raskaana ja väärässä olen joka kerta ollut.

Raskaustesti piti kuitenkin käydä noutamassa ja tehdä ennenkuin menkkojen edes kuului alkaa. Kaksi viivaahan siihen testiin sitten pamahti. Olo oli todella sekava ja soitin heti muutaman kaverin lävitse että arvatkaa mitä. Mies meni kertoessani ihan hirveään shokkiin, eikä oikein osannut sanoa asiaan mitään. Oltiinhan me molemmat tietoisia tästä mahdollisuudesta, mutta järkytys se silti oli. Omalla kohdallani järkytys muuttui oikeastaan samantien iloksi ja tiesin heti alusta asti että haluan lapsen pitää. Ensimmäisen raskaustestin jälkeen tein vielä kolme testiä lisää ja kaikkien näyttäessä samaa tulosta oli sitä pakko uskoa. Meille tulee vauva, ihan oikeasti.

Ajankohta vauvan saapumiselle ei ole paras mahdollinen, mutta olen enemmän kuin innoissani.

Nt-ultra

Viime yönä en nukkunut kuin muutaman tunnin, niin paljon jännitin tulevaa ultraa. Aamullakin suorastaan tärisin pelosta ja jännityksestä ja tuntui että ei meikkejä naamaan saanut, kun kädet tärisi niin paljon.

Pelot hälveni oikeastaan samantien ja jännitys oli tipotiessään, kun ruudulle pamahti tämän näköinen pikku veijari. Kyllähän siinä tulevilla vanhemmilla molemmilla vierähti kyynel. <3 Siellä se pikkuinen sätki ja potki joka suuntaan, eikä tehnyt ainakaan ultraamisesta mitenkään helppoa. On se vaan suloinen ja ihan kuin pieni ihminen!

Laskettuaika siirtyi eteenpäin, eli se on siis 8.5.2015 ja viikot oli 11+5. Eli perjantaina on ensimmäinen kolmannes raskautta takana ja pitäisi ehkä pahoinvoinnin ja muunkin ruveta helpottamaan ihan todenteolla. Pääsee nauttimaan tämän raskauden mukanaan tuomista hyvistä puolista.

Nassikalla oli kaikki hyvin ja lääkäri sanoi, että todennäköisyys että ei saada tervettä lasta on 1:10000, eli erittäin pieni. Tuntui hyvältä, kun tajusi että toisella on kaikki juuri niinkuin pitääkin. Enkä voi käsittää, että se näyttää jo ihan pieneltä ihmiseltä! Nähtiin 4D ultrallakin toista ja saatiin tällainen hellyyttävä kuva, jossa toinen näyttää nyrkkejä.

Voi että, tänään ihan todenteolla konkretisoitui se, että tuolla masussa ihan oikeasti joku asustelee. On se vaan niin suloinen ilmestys. Ja musta tulee ihan oikeasti äiti!

Kokonaisuudessaan tuo äitiyspoliklinikan käynti (minulla oli siis samassa tuo niskaturvotus ultraäänitutkimus, kätilön aika ja lääkäri) oli mielestäni oikein miellyttävä ja henkilökunta oli mukava. Päivä vierähti nopeasti ja sain kauheasti uutta informaatiota tulevasta ja uusia aikoja. Jännää!

Iltapäivästä aloin vaan olemaan jo aika kiukkuinen, koska en koko päivänä kerinnyt syömään ja sen takia onkin sitten ollut koko illankin huono olo. Myös väsymys painoi päälle, koska tosiaan viime yönä sain nukuttua ihan vain muutaman tunnin kun jännitin tulevaa niin paljon.

Mutta pääasia on, että babylla on kaikki hyvin ja se kasvaa kovaa vauhtia! On se vaan niin ihana, äidin oma rakkaus. Rakenneultraankin saatiin jo aika ja se onkin sopivasti 31.12 .

PS. Jos tänne joku tuttu eksyy, niin ilmoitahan toki itsestäsi kommenteissa! :D Ja oon pahoillani, jos et tästä vauva-asiasta tiennyt.

RV 11+4

Eletään siis raskausviikkoa 11+4 ja maha näyttää tältä. Sunnuntaina miehen todettua, että näytän hassulta kun oon niin pyöristynyt joka suuntaan vasta ekaa kertaa oikeasti tajusin että herranjumala, mulla on oikeesti maha! Tämän päivän olenkin tuijotellut vain itseäni peilistä ja todennut, että näytän oikeasti aika hassulta. Ja tämä tästä vielä kasvaa ja paljon? Oikeasti aika hämmentävää, niinkuin tämä koko raskaus ja sen mukanaan tuomat muutokset. Kaikista hämmentävintä on kuitenkin se, että raskauden aikana painoni on tippunut, ei suinkaan noussut kuten sen kaiken järjen mukaan pitäisi olla. Mutta toisaalta, nytkun pahoinvointi alkaa hellittää ja ei tarvitse jatkuvasti oksentaa niin odotan innolla sitä kun paino alkaa nousta. Eikä sille näy varmasti loppua kovin pian... Oikeastaan koko tämän alkuraskauden olen innolla odottanut, että koska raskaus alkaa näkyä. Toisaalta ahdistaa, kun tällä hetkellä oloni on lähinnä lihava, ei sellainen että olen raskaana. Mutta ehkä ajan kanssa ja kun maha tästä vielä kasvaa niin pääkin kerkeää tähän kasvuun mukaan. Ja siis tosiaan, tiedostan sen kyllä että tämä ei ole varsinaista vauvamahaa vaan turvotusta, mutta en usko että tämä tästä erityisemmin tulee enää laskemaankaan..

Pahoinvointi alkaa onneksi vihdoin ja viimein hellittää, eikä sitä ole siis enää kuin aamuisin. Närästys, päänsärky ja väsymys onkin sitten asia täysin erikseen. Väsymys varmaan pahin, voisin oikeasti nukkua kokoajan. Paitsi nyt, kun jännitän huomista nt-ultraa ihan todella paljon! Mielialan vaihtelutkin on ehkä vähän helpottunut, vaikka välillä huomaankin olevani tosi ärtynyt.

Ainiin ja pakko mainita vielä ystävistäni finneistä, joita onkin tätä nykyä koko naama täynnä. Ne eivät tuhannen punaisia ole, mutta naama punoittaa muuten vaan. Koen erittäin suurta kriisiä tämän naaman kukkimisen takia, koska minulla on koko elämäni aikana oikeasti ollut naamassa kerralla ehkä 2 finniä. Nyt niitä on ehkä ennemminkin 20 tai 200, kun 2. Tätä uusio murrosikää kuvastaa myös hyvin se, että hiukset rasvoittuvat todella nopeasti. Onneksi kuivashampoo on ystävä.